Kirjoitin
ensimmäiset sanat tähän blogiin yli kolme vuotta sitten. Kun nyt kelaan
filminauhaa taaksepäin tuohon aikaan, näen paljon surua, tuskaa ja
yksinäisyyttä. Kaikkia niitä vastaan kamppailin kirjoittamalla.
Purkamalla tuskaani parhaimmalla osaamallani tavalla. Ja se on ollut enemmän kuin koskaan osasin aavistaakaan. Siitä on tullut suorastaan selviytymiskeino.
Viimeiset vuodet ovat olleet aikaa toipumiselle, muutokselle ja elämälle. Siinä missä kolme vuotta sitten hukuin kuolemaan ja kaipaukseen, elän nyt rinnallani uusi pieni elämä. Moni asia on muuttunut.
Eniten olen muuttunut minä.
Vaikka suren ja tunnen yhä valtavaa tuskaa veljeni kuolemasta, on siitä jostain syystä asiasta on tullut enemmän yksityistä. Ja lopulta julkiset, sydänverellä kirjoitetut, tekstit tuntuivat liian alastomilta ollakseen vapaasti kenen tahansa luettavissa.
Pitkän harkinnan jälkeen päädyinkin sitten piilottamaan kaikki aiemmin kirjoittamani tekstit. Jatkan vastaisuudessa syvimpien tuntojeni puimista toisaalla. Jos haluat liittyä seuraan, laitathan minulle sähköpostia.
Kiitos kaikille niille lukijoille, jotka ovat olleet mukanani tällä pitkällä matkalla. Olette auttaneet minua aina aavistuksen eteenpäin silloin kun omat jalat eivät jaksaneet kantaa.
Viimeiset vuodet ovat olleet aikaa toipumiselle, muutokselle ja elämälle. Siinä missä kolme vuotta sitten hukuin kuolemaan ja kaipaukseen, elän nyt rinnallani uusi pieni elämä. Moni asia on muuttunut.
Eniten olen muuttunut minä.
Vaikka suren ja tunnen yhä valtavaa tuskaa veljeni kuolemasta, on siitä jostain syystä asiasta on tullut enemmän yksityistä. Ja lopulta julkiset, sydänverellä kirjoitetut, tekstit tuntuivat liian alastomilta ollakseen vapaasti kenen tahansa luettavissa.
Pitkän harkinnan jälkeen päädyinkin sitten piilottamaan kaikki aiemmin kirjoittamani tekstit. Jatkan vastaisuudessa syvimpien tuntojeni puimista toisaalla. Jos haluat liittyä seuraan, laitathan minulle sähköpostia.
Kiitos kaikille niille lukijoille, jotka ovat olleet mukanani tällä pitkällä matkalla. Olette auttaneet minua aina aavistuksen eteenpäin silloin kun omat jalat eivät jaksaneet kantaa.